Yhdessä eteenpäin

Arvomme

Asiakaslähtöisyys
Turvallisuus
Elämänmyönteisyys
Yhteenkuuluvuus

Yhdessä eteenpäin

Yhteistyön merkitys korostuu ikääntyneiden hyvinvoinnin edistämisessä kaikilla elämän osa-alueilla. Kaikki osapuolet – oli kyseessä sitten ikääntyneet itse, heidän läheisensä tai hoitohenkilökunta – nähdään tärkeinä toimijoina matkalla kohti mielekästä elämää.

Tämä ajattelutapa kannustaa ihmisiä tukemaan toisiaan ja toimimaan kohti yhteisiä tavoitteita, olipa kyseessä sitten arjen pienet voitot tai suuret kehitysaskeleet. Se korostaa myös empatian merkitystä ja ymmärrystä kanssaihmisten tilanteita kohtaan. Sillä, että ajallemme kulkevamme yhdessä eteenpäin, on erityinen rooli ikääntyneiden hyvinvoinnin tukemisessa: sillä voidaan edistää sosiaalista osallisuutta, itsenäisyyden tunnetta ja elämänlaatua.

Asumista paremman elämänlaadun tueksi

Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:n perustaminen vuonna 1994 oli merkittävä askel kohti parempaa ikääntyvien väestön hyvinvointia ja elämänlaatua. 

Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:n jatkuva sitoutuminen ikääntyvien hyvinvointiin on esimerkki siitä, miten yhteisön jäsenten omistautuminen voi parantaa kaikkien elämänlaatua. Toiminnassa korostetaan, että paikalliset ihmiset voivat tehdä konkreettisia asioita ikääntyvien ihmisten hyväksi. Tämä osoittaa, että yhteisön eri osapuolet voivat yhdessä voivat vaikuttaa, luoda positiivisia muutoksia ja edistää ikääntyvien ihmisten hyvinvointia ja osallisuutta.

Kasvutarinaamme aikajanalla

27.4.1994
Voittoa tavoittelematon yhdistys Jyväs-Mikot ja Maijat perustetaan.
Voittoa tavoittelematon yhdistys Jyväs-Mikot ja Maijat perustetaan.
27.4.1994
1998
Yhdistyksen ensimmäisenä palkattuna työntekijänä aloittaa Seija Leppälehto. Ensimmäinen palvelutalo Kotikaari valmistuu Kuokkalaan ja käynnistãã toimintansa loppuvuodesta.
1998
2002
Yhdistys muuttaa nimensä Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys ry:ksi.
2002
2003
Toiminnan käynnistyminen Lutakon lähipalvelutalossa ja kotihoidossa. Yhdistys aloittaa päiväkotitoiminnan Lutakossa päiväkoti Sateenkaaressa.
2003
2005
Palvelutalo Kotikaari B valmistuu Kuokkalaan.
2005
2006
Yhdistyksen tytäryhtiö Jyvässeudun Hoivapalvelut 0y aloittaa toimintansa. Toiminnan käynnistyminen Vuoroparin palvelutalossa Kuokkalassa.
2006
2008
Toiminnan käynnistyminen päiväkoti Kartanonkujassa Kortepohjassa.
2008
2009
Kotihoito laajentaa toimintaansa kaupungin ostopalveluista yksityiseen palvelutuotantoon.
2009
2010
Asmalammen päiväkoti aloittaa toimintansa Jyskässä.
2010
2013
Sporttipäiväkoti aloittaa toimintansa Palokassa. Pikkukartanon päiväkoti aloittaa toimintansa. Kortepohjassa.
2013
2014
Päiväkoti Tähtitarha aloittaa toimintansa Keuruulla. Kotikaaren päiväkoti aloittaa toimintansa Kuokkalassa.
2014
2015
Pehtorinhoivan palvelutalo valmistuu Kortepohjan Senja- kortteliin. Hoivakeittiöt 0y aloittaa toimintansa neljässä valmistuskeittiössä.
2015
2016
Toiminnan käynnistäminen Muuramen Koskikodissa.
2016
2018
Tähtipäiväkotien toiminta yhtiöitetään. Päiväkoti Niittytähti valmistuu Kortepohjaan. Kartanonkujan ja Pikkukartanon päiväkodin toiminnot siirtyvät Niittytähteen. Päiväkoti Tähtitarhalle valmistuu udet tilat Keuruulle. Yhdistyksen ensimmäinen työntekijä Seija Leppälehto jää eläkkeelle 31.12.2018 Jyväskylän Hoivapalveluhdistys ry:n toiminnanjohtajan tehtävistä.
2018
2019
Hoivapalvelut Oy myy Tähtipäiväkodit 0y:n Norlandia päiväkotien hallintayhtiölle NH Finland Holding Oy:lle syksyllä 2019. Jyväskylän Hoivapalvelut keskittyy jatkossa ylläpitämään ja kehittämään ikäihmisten monipuolisia hyvinvointi- ja hoivapalveluita.
2019
2022
2022 Jyväskylän Hoivapalveluyhdistys Ry perustaa yleishyödyllisen yhteisön, Keski-Suomen Hoivasäätiö sr:n.
2022

Kuvaus omistusrakenteesta